Artikkelit

Orimattilan Sanomat, Petter Nissinen, 14.7.2011
Anssi Kasitonnin lyhytelokuvissa on huumoria ja tragediaa

Ars Fennica 2011 -palkinnon voittaneen Anssi Kasitonnin videotaideteoksia pääsi ihailemaan Villa Roosan kesänäyttelyn yhteyteen avatussa Kino Käkelässä viime viikonloppuna.
Yksi Kasitonnin elokuvista, Masa, on pyörinyt kesänäyttelyn yhteydessä jo pidempään. Perjantaista lauantaihin kestänyt Anssi Kasitonni Film Festival keräsi palkitun taiteilijan kaikki lyhytelokuvat tiettävästi ensimmäistä kertaa yhdeksi, lähes tunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi.

Sympaattisia animaatioita

20-paikkainen Kino Käkelä on tällä hetkellä Orimattilan ainoa elokuvateatteri. Vanhan liiterin seinälle on ripustettu suuri valkokangas, jolle elokuvat heijastetaan videoprojektorilla.
Kasitonnin noin 50 minuuttia kestävä videotaidekokonaisuus ei jätä katsojaa kylmäksi. Rajut ja yllättävät juonenkäänteet värittävät lyhyitä, opettavaisia tarinoita, mutta juonen punaisesta langasta on helppo pitää kiinni. Animaatio-tekniikkaa ja perinteistä näyttelemistä yhdistelevät pienoiselokuvat kestävät keskimäärin 10 minuuttia.
– Huumori on vahvasti läsnä Anssin taiteessa, kertoo festivaaleista vastaava Jari Granholm.
Kasitonnin elokuvien sympaattiset päähenkilöt naurattavat katsojaa väkisinkin. Taiteilijan töistä huomaa selvästi, että niitä on tehty innolla. Myös viittauksia 80-luvun populaarikulttuuriin ja tv-ohjelmiin scifi-sarjoineen löytyy filmeistä korikaupalla.
Masa-filmissä päähenkilönä on marsu nimeltä Masa, joka haluaa pakoon ahdistavasta vankilastaan – puruilla pehmustetusta metallihäkistä. Vapaudenkaipuussaan Masa suunnittelee mitä mielikuvituksellisempia keinoja katkaista häkin metalliputket. Katsoja huomaa päällisin puolin tylsältä vaikuttavan miljöön muuttuneen yhtäkkiä dramaattisen vankilapaon näyttämöksi.
Monialataiteilijan animaatioissa ei ole pyritty silmää hivelevään täydellisyyteen, vaan pikemminkin päinvastaiseen. Karkeasti kyhättyjen nukkejen liikkeet ovat tarkoituksellisen töksähtäviä.Taustamusiikkikaan ei ole sitä helpointa. Paikoitellen äänimaisema käy jopa häiritseväksi, eikä varmasti miellytä kaikkia yleisöstä.Anssi Kasitonni ei kuitenkaan noussut nykytaiteen uuden aallon kiitotähdeksi yleisöä miellyttääkseen.
Suomen suurimman taiteilijapalkinnon voittaja Anssi Kasitonniksi nimensä muuttanut Anssi Heinonen on sahalahtelainen monialataiteilija. Lahden Taideinstituutista vuonna 2003 valmistunut kuvanveistäjä ja elokuvataiteilija tekee myös musiikkia yhdessä vaimonsa kanssa. Heidän bändinsä, Anssi 8 000 & Maria Stereo, keikkailee tänä kesänä ja oli esiintymässä Käkelän tapahtumankin aikana Ruisrockissa.
Toukokuussa Kasitonni voitti arvostetun Ars Fennica -taidepalkinnon. Suomen suurin, 34 000 euron arvoinen palkinto myönnetään vuosittain yhdelle taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä. Miestä kiitettiin muun muassa taideteoksissa esitetyistä konflikteista, joista puuttuu viha ja tuska. Teosten kerrottiin tarjoavan myös kaivatun temmellyskentän häiriötekijöille.
Tunnettu palkinto on tuonut Vilppulassa vuonna 1978 syntyneelle Kasitonnille paljon julkisuutta. Kun Granholm sopi Villa Roosan filmifestivaaleista puolisen vuotta sitten, Kasitonni oli vielä melko tuntematon suomalaisille. Nyt taiteilijan näyttelyille ja konserteille on paljon kysyntää.


-----

Helsingin Sanomat, Veikko Halmetoja, 14.7.2011
Kunniaa vähän kaikelle

Hommage tarkoittaa kunnianosoitusta. Villa Roosan kesänäyttelyn nimi on Hommage ja näyttely alkaa helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Rykelmä pellavalangasta tehtyjä ryijyjä tekee kunniaa Mark Rothkolle. Rothkon taide on sukua tekstiilitaiteen estetiikalle ja Maisa Kaarnan teokset ovat pelkistyneitä tulkintoja siitä. Onneksi kaikki ei ole aivan näin suoraviivaista.
Kolmikerroksiset näyttelytilat vanhassa huopatossutehtaassa ovat viehättävät, mutta osin ahtaat. Katutason ja kakkoskerroksen ottavat haltuun Tuija Teiskan hurjat matonkudehahmot. Niiden psykedeelinen muotokieli vapautuu materiaalin kahleista paremmin kuin suurin osa näyttelyn muista tekstiiliteoksista.
Villa Roosan näyttely pyrkinee eroon aikansa eläneestä reviiriajattelusta, mutta silti sen läsnäolo tuntuu valitettavan selvästi. Keinotekoinen jako tekstiilitaiteen ja nykykuvataiteen välillä perustuu vanhanaikaiselle tavalle luokitella taidelajeja materiaalin perusteella. Se ei ole enää ajankohtaista.
Hyvä osoitus siitä, että sisältö ja muoto voivat ohittaa materiaalin, ovat esimerkiksi Teiskan teokset. Toisaalta parhaimmillaan materiaali muuttuu sisällöksi kuten Maiju Ahlgrénin hienoissa tekstiilimuovikasseissa.
Näyttelyn huippuhetket ovat ullakolla, jossa tosin on kuuma kuin mökkisaunassa. Hanna-Leena Heiskan viime syksyltä tuttu Ridestar-video näyttää yhä hyvältä. Synnove Dickhoffin ja Agneta Hobinin teokset on installoitu tilaan niin hienosti, että näyttävät sinne tehdyiltä - siitä huolimatta, että yksi niistä on niinkin vanha kuin vuodelta 1999.
Mukana on myös muutama erinomainen maalari osittain jo aiemmin nähdyillä teoksilla. Arto Korhonen levittäytyy heistä tilaan komeimmin miltei fotorealistisilla akvarelleillaan.

Oman lisänsä Villa Roosan hienoon miljööseen tuo Kino Käkelä. Se on ulkorakennus, jossa pyörii Ars Fennica -voittaja Anssi Kasitonnin ihastuttava lyhytelokuva Masa. Masa on erinomainen esimerkki Kasitonnin taiteilijaluonteesta ja piristää näyttelykokonaisuutta kummasti.

------

Orimattilan Aluelehti, Minna Nousiainen, 6.7.2011
Villa Roosan kesänäyttely kiehtoo ja koukuttaa

Orimattilassa sijaitsevan entisen huopatossutehtaan Villa Roosan nykytaiteen kesänäyttelyssä on paljon ihmeteltävää. Peräti kuudentoista eri taiteilijan teokset ovat esillä villan kolmessa eri kerroksessa, puutarhassa ja vajassa.
Elokuun seitsemänteen päivään jatkuvan näyttelyn teema on ”hommage”, joka tarkoittaa kunnianosoitusta jollekin. Villa Roosan omistajilla Jari Granholmilla ja Eerika Malkilla on meneillään neljäs näyttelykesä. Tälläkin kertaa Malkki on ideoinut näyttelyn teeman, johon sopivat taiteilijat hän kutsui mukaan tutuiksi tulleiden tuotantojen ja teosten perusteella. Jotkut ehdottivat itse teoksiaan tai tekivät niitä juuri tätä varten. Teema on sopiva usealle eri kuvataiteen ja tekstiilitaiteen muodolle.
- Hommage-teema lähti siitä, kun näyttelykritiikkejä lukiessani taidekriitikot toistuvasti viittasivat taiteilijan ammentavan teoksissaan taidehistorian eri aikakausista tai tyylisuunnista tai modernisoivan vanhojen mestareiden aiheita. Huomasin, että on olemassa monenlaista kunnioittamista. Haasteeksi tulikin koota näyttely, jossa eri taidemuodot ja erilaiset kunnioituksen kohteet pääsisivät monipuolisesti ja mielenkiintoisesti esille, näyttelyn kuraattori Malkki selventää.

Väinämöinen, Muumipeikko, painajaisia..

Näyttelyssä voi yrittää päätellä kulloisenkin kunnianosoituksen kohteen. Aina sitä ei helpolla huomaa, mutta teosten rinnalla olevat tekijäesittelyt auttavat asiaa. Tekstiili- ja kuvataiteilija Leena Illukan Meissä jokaisessa asuu pieni Väinämöinen -teoksesta arvaa kunnioitusta osoitettavan kotimaiselle perinteelle. Teos on sarja ristipistoin ja maalaten toteutettuja värikkäitä tauluja Akseli Gallen-Kallelan Aino-maalauksen pohjalta.
Illukka osoittaa kunnioituksensa kädentaidolle ja menneiden sukupolvien työlle mutta on tuonut teokseen myös oman ilmaisukielensä. Ristipistoon yhdistetty akryyli, räikeät värit, Ainon suussa puhekupla ja yhdessä taulussa eri suuntaan huitovat Aino ja Väinämöinen ovat tuoreita tulkintoja klassisesta taideteoksesta.
Mielenkiintoisia ovat myös Roger Gustafssonin Hommage à… -teokset, jotka osoittavat kunnioitusta koti- ja ulkomaisille nykytaiteen ja modernin taiteen keskeisille vaikuttajille muumipeikkojen muodossa. Aktia-pankin muumi-säästölippaat ovat saaneet uusia ulkokuoria, kun Gustafsson on halkaissut, maalannut ja laittanut lippaita simpukkakattilaan. Muumit ovat karuistakin muodonmuutoksistaan huolimatta sympaattisia.
Toisin kuin muumit, kuvanveistäjä Tuija Teiskan ”Saman katon alla” teoksen perheenjäseniä kuvaavat hahmot eivät ole yhtä söpöjä. Matonkuteista sormivirkatut pienet ja toisaalta jopa parimetriset hahmot herättävät ajatuksia. Matonkuteet symboloivat Teiskalle kotia, jossa kodin lämpö ja lapsen painajaiset ovat samalla alueella. Perheväkivalta ja alkoholismi ovat keskiössä, ja niitä voikin hyvin tulkita teoksista. Rajut värit, uhkaavat katseet, punaiset silmät, pientä hahmoa tallova iso hahmo, punasilmäinen töpöhäntä-eläin ja muut perheenjäsenet ovat näyttelyn mieleenpainuvinta antia.

Videoteoksia ullakon ja vajan hämyssä

Monipuolisen ja runsaan näyttelyn läpikäymiseen kannattaa varata aikaa. Ullakolla näköaistin lisäksi myös kuuloaisti pääsee hommiin, kun valkokankaalla pyörii Hannaleena Heiskan musiikkiin leikattu videoteos Ridestar. Siinä hevonen nousee maasta uljaasti jaloilleen Ah! Non mi ridestar! -aarian tahdissa. Video on vaikuttava, eikä ullakon hämyinen miljöö tee ainakaan haittaa teoksen tunnelmalle.
Myös pihalla vajassa pyörii elokuva. Vastikään Ars Fennica kuvataidesäätiön Ars Fennica palkitun Anssi Kasitonnin lyhytelokuvassa jyrsijä pyrkii ulos häkistään vapauteen ideoiden ja toteuttaen eri keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. Hienosti toteutettu elokuva muuttaa käsityksen kiltin pikkulemmikin luonteesta ja pyörii mielessä pitkään.
Kasitonnin elokuva on esimakua tulevasta filmifestivaalista, joka pidetään samaisessa Villa Roosan pihavajaan tehdyssä Kino Käkelässä 8-10. heinäkuuta. Kasitonnin elokuvia ei ole aiemmin esitetty kaikkia kerralla, joten mainetta maailmalla niittäneen miehen tuotantoon on nyt mahdollisuus tutustua kerralla laajemmin.

Paitsi mielenkiintoisen näyttelyn, Villa Roosaan kannattaa mennä myös tehtaanmyymälän ja kahvilan takia. Myymälässä on toinen toistaan houkuttelevampia kierrätysmateriaaleista valmistettuja sisustus-, koriste-, ja käyttöesineitä. Kahvila tarjoilee erikoiskahveja kera tyrni- ja juustokakun!

------

Hommage-näyttelyn teokset heijastavat suhdetta edeltäjiin.

Tekstiilitaide on ollut Villa Roosan näyttelyissä perinteisesti hyvin edustettuna. Nyt tiloja hallitsevat Tuija Teiskan matonkuteista koostuvat veistokset, hellyttävät hirviöt, jotka paljastuvat perheenjäseniksi.Esikuvat ja edeltäjät, niin arjessa kuin taiteessa, voivat olla samanaikaisesti innoite ja rasite. Hommage-teeman alle koottuja teoksia on mielenkiintoista tarkastella tästä näkökulmasta.

Oivalluksia taiteesta

Muistan, kun itse seisoin ensimmäisen kerran Mark Rothkon maalauksen edessä. Kirjojen perusteella syy taiteilijan suosioon oli jäänyt hämäräksi, mutta nähtyäni värit ymmärsin. Ehkä Maisa Kaarnan kokemus on samankaltainen. Hänen kunnianosoituksensa Rothkolle, Hommage à Rothko, ei ole maalausten jäljennös, mutta hehkuvat värit ovat pääosassa. Pellavalangasta on syntynyt pehmeä ja samalla vahva sarja pieniä ryijyjä.

Roger Gustafssonin Hommage à -sarjaa on vaikea ottaa yhtä tosissaan kuin Kaarnan teosta, Gustafsson on tuunannut joukon muumi-aiheisia säästölippaita ja nimennyt ne taiteilijoiden mukaan. Lippaita tarkastellessa tulee todenneeksi, miten voimakkaasti taiteilijat ovat leimautuneet tietyn tekemisen tavan edustajiksi. Nokkeluudestaan huolimatta Gustafssonin teossarja osaltaan vahvistaa vakiintuneita käsityksiä.

On harmi, että vain harva nuoremman polven taiteilija on mahtunut näyttelyn taitelijakaartiin. Heillä olisi varmasti ollut sanottavansa teemasta. Toisaalta on hienoa nähdä esimerkiksi Kaarina Kaikkosen kaltainen konkari mukana joukossa. Kaikkosen teokset ovat kenties kunnianosoitus äidille. Ainakin niihin sisältyy muisto äidistä, korkokengät, jotka ovat olleet osa myös aiemmin esillä olleita teoksia.

Käytetyn vaatteen tai esineen materia on Kaikkosen tuotannossa saanut toistuvasti aikaan täysin vastakohtaisen aineettomuuden vaikutelman. Nyt materia on vangittu kuviin ja aineettomuus on saanut suorastaan yliotteen. Auki revitystä kengistä ja niiden suurista varjoista syntyy valkoista taustaa vasten kuihtuvia kukkia tai räpiköiviä hyönteisiä muistuttavia muotoja. Taustaan sulautuva materia herättää ajatuksen katoavaisuudesta. Forget-Me-Not on osuva nimi ”kukista” koostuvalle kuvasarjalle, kuin viimeinen huudahdus. Samat kengät kolmiulotteisina uniikkiteoksina, vailla estetisoivaa pintaa, ovat silti astetta vaikuttavampia.

Yläkerrassa Marjukka Vainion valokuvat kukista jatkavat osin samaa tematiikkaa. Tunnelma on kuitenkin toinen, kuin taustan valkoinen on vaihtunut mustaan. Mieleenpainuvin on suuri kuva orkidean elinvoimaisista lehdistä ja kauniisti kiemurtelevista juurista.

Liikkuvaa x 3

Arto Korhosen videoteos vaikuttaa aluksi tylsältä, mutta vangitsee sitten sykkeellään. Myös Hannaleena Heiskan ja Anssi Kasitonnin sanattomat kertomukset haluaa seurata alusta loppuun. Valkokankaisiin olisi tosin voinut panostaa enemmän. Osista koostuvat kankaat rikkovat kuvapinnan, mikä häiritsee varsinkin Heiskan teosta.

Tämä kesänäyttely on monien kaltaistensa tavoin varsin kesy. Joitakin teoksia on helppo sivuuttaa, mutta muutama painuu mieleen, ja kokonaisuutena käynti kannattaa.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Anne Siilahti, 18.6.2011
Kuvataiteilijat tekevät kunniaa Villa Roosassa

Ars Fennica-voittajan Anssi Kasitonnin kaikki lyhytelokuvat esitetään Orimattilassa.

Anssi Kasitonni saa minifestivaalin Villa Roosan näyttelyyn. Tuoreen Ars Fennica-voittajan kaikki lyhytelokuvat ”taidekoulusekoiluja lukuun ottamatta” esitetään Kino-Käkelässä 8.-10- heinäkuuta.   Kino-Käkelä on Villa Roosan pihavajaan raivattu uusi elokuvasali- vai pitäisikö sanoa kinoliiteri tai elokuva-aitta. Vajassa pyörii koko näyttelyn ajan Kasitonnin Masa-elokuva. Yhtä laajasti taiteilijan tuotantoa ei ole muualla esillä kesällä. Elokuvaviikonlopuksi Kasitonni lupaa trailerin syksyllä ensi-iltansa saavasta Planet of Sexes-elokuvasta - mikäli hän ehti tiiserin tehdä.
- Yllättävän paljon on voiton jälkeen ollut hulinaa. Olen yrittänyt siirtää asioita syksymmälle, että ehtisi töitäkin tehdä.
Marraskuussa hänellä on Amos Anderssonilla palkintonäyttely, jossa Planet of Sexes nähdään. Kasitonni suhtautuu tärkeään näyttelyyn maanläheisesti.
- Saattaahan olla, ettei siitä tule paras näyttelyni - tai sitten tulee. No, siitä tule sellainen kuin tulee.
Suomen suurimman taidepalkinnon kuittaamisen jälkeenkään Kasitonnilla ei ole galleristia. Yhtään tarjoustakaan ei ole ilmaantunut.
- En tiedä hingunko sitä, kun muutenkin menee hyvin. Toisaalta galleristin on helpompi operoida ulkomailla. Ne eivät varmaan ottaisi ihan tosissaan, jos minä soittelisin.
Kasitonnin lyhytelokuvat ovat usein esillä ulkomaalaisilla festivaaleille, mutta veistokset eivät. Kasitonni suhtautuu herkistä materiaaleista, kuten pahvista, tehtyjen veistosten matkailuun varauksellisesti. Teoksilla on taipumus rähjääntyä reissussa ellei taiteilija ole niitä itse pystyttämässä.

Kunnioita: taidetta

Villa Roosan kesänäyttelyn teemana on kunnioituksen osoittaminen. Näyttelyn koonnut Eerika Malkki kertoo saaneensa idean teemasta lukiessaan näyttelykritiikkejä. Niissä viitataan usein taiteilijoihin, joita näyttelyn teokset kunnioittavat.
- Mutta kesänäyttelyn teeman pitää olla aika väljä, eikä sitä saa tulkita liian tiukkapipoisesti, Malkki toteaa.

Koko näyttely vilisee erilaisia kunnianosoituksia. Merkittävä osa niistä koskee tietysti taidetta. Se kiteytyy ehkä selvimmin Roger Gustafssonin sarjassa. Gustafsson on taidehistoroitsija joka on muuttanut muumi-säästölippaat taiteilijoita kunnioittaen: esimerkiksi Yves Klainin muumi on maalattu taiteilijaan yhdistetyllä sinisellä, ja Christon muumi on paketoitu. 

Teosten välisiä keskusteluja jatkavat useat työt: Esimerkiksi Leena Illukka on tehnyt omat versiot Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä, joista viimeisessä Aino tavoittelee Väinämöistä, ei päinvastoin. Aino Kajaniemi on modernisoinnut keskiaikaisen Neito ja yksisarvinen-gobeliinisarjan.

Kunnioita: vanhempiasi

Mutta on näyttelyssä aivan toisenlaistakin kunnioittamista kuin taiteen sisäistä.   
Hauskimmat ovat Maiju Ahlgrénin arjen Louis Vuittonit, Alepan ja Lidlin kassit, joilla on ihan asiaankuuluvat hinnatkin: 6500 ja 4500 euroa.  
Koskettavin on Synnove Dickhoffin Puuttuvat tyttäret-teoskokonaisuus, joka taiteilijan mukaan on kannanotto eheän lapsuuden puolesta. Yhtä hyvin ilmassa roikkuvat pikkumekot muistuttavat kipeästä ongelmasta, ei-toivotusta lapsettomuudesta, ja siitä, ettei lapsuus pääse aina alkamaankaan: tyttäret eivät ole toivottuja jälkeläisiä joka puolella maailmaa.


-----

Orimattilan Sanomat, Anna-Sofia Nieminen, 17.6.2011.
Villa Roosan kesänäyttely on kunnianosoitus

Villa Roosan kesänäyttelyn teokset ovat kunnianosoituksia toisille
taiteilijoille, arjelle, sanoille, esineille ja materiaaleille. Torstaina
avautuneen näyttelyn teema on Hommage, kunnioituksen osoittaminen
jollekin. Näyttelyssä esittäytyy 16 taiteilijaa.
Kunnioittamisteeman ytimessä on taidehistorioitsija ja taiteilija Roger
Gustafsson, jonka Hommage à... -teokset ovat kunnianosoituksia nykytaiteen
ja modernin taiteen keskeisille vaikuttajille. Lähtökohtanaan Gustafsson
käyttää Aktia-pankin Muumi-säästölipasta, jota hän muuntelee esikuvien
tyyliin.
Idean muumi-aiheisiin töihin Gustafsson sain, kun halusi kertoa nyt jo
aikuisille lapsilleen jollakin konstilla nykytaiteesta. Välineeksi
valikoitui Aktia-pankin säästölippaat, sillä kotona sattui olemaan
ilmaisia lippaita asuntolainan ottamisen kylkiäisenä.
– Ensin muuntelin lippaita humoristisella asenteella. Lippaat unohtuivat
lasten kasvettua, mutta 15 vuotta myöhemmin muistin ne muumi-friikin
lapsenlapsen ansiosta. Otin lippaat esiin, laitoin ne olohuoneen pöydälle
ja tajusin, että tässähän on aika hyvä kokoelma. Siinä vaiheessa lippaita oli alle 30. Nyt niitä on lähes 50, ja Gustafssonilla on jo uusia ideoita mielessään. Muumit olivat ensimmäisen
kerran esillä vuonna 2009 Amos Andersonin taidemuseossa. Villa Roosassa on
näytteillä 32 muumia.
– Teokset ovat katsaus viimeisen sadan vuoden taiteeseen, Duchampin
pisuaarista nykypäivään.

Arjesta ihanaa

Toisenlaista näkökulmaa kunnioittamisteemaan tuo tekstiili- ja
kuvataiteilija Maiju Ahlgrén. Hänen teoksensa ovat kunnianosoituksia
tekstiilitaiteelle ja ennen kaikkea arjelle.
– Haluan tehdä arjesta ihanaa. Siksi minua kiinnostaa erityisesti
yhteisötaide. Olen tehnyt esimerkiksi sairaaloihin ja vanhainkoteihin
teoksia, jotka tuovat tilaan jotain yleisinhimillistä tai jonkinlaisen
yhteyden ulkomaailmaan.
Ahlgrénin teos Piilevää tekstiilitaidetta muodostuu noin 300 pinssistä,
joihin on kirjottu tekstiilisanastoa. Teos syntyi siitä oivalluksesta,
miten paljon käytämme arkisessa puheessa tekstiilisanastoa – punaisesta
langasta, villakoirista ja avaruussukkuloista puhutaan sanontojen
alkuperää miettimättä.

Perinteistä taidetta

Perinteisempää kuvataidetta näyttelyssä edustaa Arto Korhonen. Hänen
näyttelyssä esillä olevat akvarellit on tehty nimenomaan näyttelyä varten.
– Lähdin liikkeelle hyvin uskollisesti kunnioitusteeman mukaan. Se on
kiinnostava aihe, sillä kenenkään taiteilijan on vaikea keksiä mitään
täysin uutta.
Villa Roosassa on esillä esimerkiksi teos Higher Man Higher. Se on
kunnianosoitus Giorgio Morandille: italialainen taidemaalari teki
asetelmia, jotka kuvaavat hyvin arkisia esineitä, purkkeja ja purnukoita.
Niinpä Korhonen maalasi akvarellin, jossa on hajuvesipulloja.
– Teos on tehty Jouni Kujansuun innoittamana, joten halusin nimetä sen
samaan tapaan kuin Kujansuu nimeää teoksensa. Kujansuu otti teoksiensa
Kateus ja Pakkomielle nimet suoraan teoksissa esiintyvien
deodoranttipurkkien kyljistä.

Näyttely on avoinna 18. kesäkuuta – 7. elokuuta. Mukana on myös tämän
vuoden Ars Fennica -voittaja Anssi Kasitonni. Näyttelyn oheistapahtumana
järjestetään 8.–10. heinäkuuta Anssi Kasitonni Film Festival Villa Roosan
piharakennukseen avautuvassa videotilassa Kino Käkelässä.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Jyrki Pylväs 29.6.2010
Poikkeuksellisen hieno teosvalikoima

Ahkerasti näyttelyitä kiertävälle taideähky on varmasti tuttu tunne. Silmien editse vilistävät kuvat, veistokset, videot ja tilat alkavat ennemmin tai myöhemmin näyttää samanlaisilta. Varsinkin laajoissa ryhmänäyttelyissä hienotkin teokset saattavat vaikuttaa bulkkitavaralta, usein hämärän ajattelun, leväperäisen kuratoinnin tai teosmyynnin maksimointiin tähtäävän näyttelysuunnittelun takia.
Runsaudenpulaan liittyvä latteuden kokemus on ikävän yleinen, mutta toisaalta juuri sitä vasten erityisen vaikuttavat elämykset näyttäytyvät niin arvokkaina. Villa Roosan Naturalia-näyttely on esimerkki tällaisesta arvokkaasta onnistumisesta. Näyttelyn massiivinen teema, luonto ja luonnollisuus monine merkityksineen, tulee käsitellyksi poikkeuksellisen hienon teosvalikoiman kautta.
Entisen huopatossutehtaan kolmeen kerrokseen ja puutarhaan levittäytyvä näyttely on laaja ja monipuolinen, mutta mainittua taideähkyä ei pääse syntymään. Ajatuksella koottu kokonaisuus nimittäin muodostuu katsojan näkökulmasta ilahduttavan intuitiiviseksi kokemukseksi.

Kirsi Tapperin lempeän humoristiset ja mutkattomat puureliefit edustavat harmonista luontosuhdetta parhaimmillaan. Jotain samaa on myös Aino Kajaniemen kuvakudoksissa, luonnollisuutta yhdistyneenä tekniseen taituruuteen.
Tuula Närhisen Aaltokiikari-teoksen taas voisi kiteyttää metodiksi nähdä luonnon luomaa kauneutta. Aino Favénin elämyksellisessä Maisema kesällä –installaatiossa erillisiksi irrotetut yksityiskohdat muodostavat kokonaisen näkymän. Favénin Kasvuhuone-teokselle antoi lisävaikuttavuutta näyttelyvierailun osuminen tuuliselle kesälauantaille: räystäiden alta vintille puskeva puhuri laittoi projisointipintoina käytetyt silkkikankaat liikkeelle.
Oikean luonnon ja sivilisaation rajapinnalla liikkuu myös Ilkka Halson Garden with a View. Halson valokuvista tuttu rakennustelinekonstruktio Villa Roosan puutarhassa on monella tapaa hämmentävä näky. Teoksen sisään suljettuun osaan luontoa ei ole pääsyä, mutta näkymä siihen on hyvin miellyttävä. Tiina Itkosen unenomaiset valokuvat Grönlannista toimivat eräänlaisena pari Halson installaatiolle. Näkymät sulavista jäävuorista sumussa ovat muistutus ihmisen pienuudesta luonnon mahdin rinnalla. Urbaanissa, umpiteknologisessa ja massatuotteiden täyttämässä ympäristössä elävä 2010-luvun ihminen hakee myös yhteyttä luontoon.
Petri Ala-Maunuksen ja Minna Soraluoman työt ovat tyylillisesti sukua toisilleen. Molempien töissä poisheitetylle roskalle annetaan uusi elämä merkityksellisenä taideobjektina korkeatasoisen käsityön kautta. Ala-Maunuksen ympäri maailmaa keräämälleen roskalle ja Ikean pahvipakkauksille maalaamat taidokkaat öljyvärimaisemat kiteyttävät ihanteen ja todellisuuden välisen ristiriidan. Soraluoman kirjonta- ja ompelutöissä luontokuvasto – pakastepussien pittoreskit maatilat ja iloiset eläimet – on tuotettu suuressa mittakaavassa etukäteen. Kummankin taiteilijan töiden edessä huomaa myös miettivänsä kulutuskulttuuriin kuuluvan todellisuuspaon monia muotoja.

Naturalian ytimessä ovat tavat nähdä ja kokea luonto, se miten siitä ammennetaan niin inspiraatio kuin materiaalitkin. Luontoa katsotaan, sitä tutkitaan, luonnossa ollaan. Sitä käytetään hyväksi ja sitä suojellaan. Naturaliassa luonto on samanaikaisesti rajattuna suurennuslasin alla ja kaikkialla ympärillä.

Hienon näyttelyn teokset tarjoavat näkymiä myös ihmisluontoon, samalla tavoin hauraaseen ja armottomaan.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Anne Siilahti 19.6.2010
Kesänäyttely on Villa Roosassa kukkeimmillaan

Villa Roosan kesänäyttely onnistuu ihastuttamaan tuoreudellaan joka käänteessä.

Moni näyttelyn teoksista on tehty näyttelyä varten, kuten Petri Ala-Maunuksen Ikea Paradise, ylevän romanttinen maisema, jonka hän on maalannut huonekalujen pakkauspahveille.
Tuoreita tai vähän esillä olleita teoksia on paljon: eräs Villa Roosan emännän ja kuraattorin Eerika Malkin "löydöistä" ovat Aino Favénin installaatiot, jotka sijaitsevat entisen huopatossutehtaan vintillä.
– Villa Roosan haasteena on seinäpinnan puute, joten valitsin tänne kolmiulotteisia teoksia, toteaa Malkki.
Kun tilaa on paljon, isotkin työt toimivat. Puutarhassakin on muutama teos: huvimajaan on tämän vuoden tekstiilitaiteilijaksi valittu Aino Kajaniemi ripustanut hehkulamppuja, joissa on kultaköynnöksen pistokkaita.

Mielenkiintoisesti teemasta

Harvemmin tapaa näyttelyä, jonka teokset pysyisivät yhtä kiltisti teemassa kuin nyt. Naturalia tarkoittaa luonnollisia asioita, mutta yhtä hyvin sen voisi kääntää kokonaisuuden nähtyään luonnon juhlaksi, monin eri tavoin lähestyttyinä.
Kristiina Uusitalon metallinhohtoiset pihlajanmarja-maalaukset ovat juhlavia, kun paletin toisesta päästä löytyy Minna Soraluoman roskista tekemät teokset. Ja luontokappaleita ne ovat Kirsi Tapperin puukolla veistämät hevosetkin.
– Eihän Orimattilassa voi olla kesänäyttelyä, jos siinä ei olisi hevosia, naurahtaa Malkki.

Puutarha paketissa

Kuraattori on erityisen ylpeä oman kunnan pojan, valokuvaaja Ilkka Halson rakentamasta installaatiosta puutarhaan.
–Olemme niin onnekkaita, sillä kyseessä on hänen ensimmäinen näyttelyyn tekemä rakennelma. Yleensä hän purkaa ne valokuvausten jälkeen pois.
Teosta voi katsella useasta suunnasta: verkon sisälle istutettu puutarha näkyy parhaiten Villa Roosan sisältä toisen kerroksen ikkunasta, mutta rakennelman massiiviset mittasuhteet paljastuvat vasta sen vieressä ulkona.
On näyttelyssä myös "oikeita" valokuvia kuvaajilta: Tiina Itkosen tuntikausia vaanimia otoksia vaarallisen kauniista jäävuorista, ja Tuula Närhisen tutkijan otteella tekemiä valokuvia.

Tekstiilitaidetta

Villa Roosassa on esillä tekstiilitaidetta, jota ei yleensä paljon näe. Samalla kolmatta kesää Roosaa isännöivät Eerika Malkki ja Jari Granholm tulevat kunnioittaneeksi entisen omistajan Maisa Kaarnan työtä nimenomaan tekstiilitaiteen esille tuojana.
Kaarnan pikkuryijyjä on mukana nytkin, portaikossa.
Naturalla, tekstiili- ja kuvataiteen kesänäyttely Villa Roosassa 8.8. saakka. Avoinna ti–su 11–18, juhannuksena suljettu. Käkelänraitti 4, Orimattila.
 
Meidän valinnat:
Villa Roosa on pullollaan hienoja teoksia, joita kaikkia ei voi tässä esitellä. Siksi nostimme joukosta esiin suosikkimme, meidän valinnat.
Näyttelyn kuraattori Eerika Malkki: Aino Favénin Maisema kesällä, installaatio vintillä.
– Se on niin meditatiivinen, että sitä voisi jäädä katsomaan vaikka kuinka kauaksi aikaa.
Jutun kuvaaja Leena Liukkonen: Ilkka Halson Puutarha maisemalla, installaatio puutarhassa.
– Osoittaa puhuttelevasti sen, mihin nykymaailma on menossa: koskematonta luontoa on niin vähän, että se vähäinenkin pitää aidata.
Jutun kirjoittaja Anne Siilahti: Aino Kajaniemen Airam-Maria, installaatio hehkulampuista puutarhamajassa.
– Kaunis teos juuri sille sopivassa paikassa puhuu luonnon puolesta.

-----

Orimattilan Sanomat, Anna Humalamäki 18.6.2010
Villa Roosassa luonnon koko kirjo

Kesänäyttelyssä kantaaottavat työt ja sielunmaiseman maalailu sulassa sovussa.

Villa Roosan tekstiili- ja kuvataiteen kesänäyttely Naturalia kietoutuu luonnon ympärille. Näyttelyn keskiviikkoiltana pidettyihin avajaisiin oli saapunut paikallisia taiteen ystäviä, ja noin puolet näyttelyn taiteilijoistakin oli päässyt paikalle.
Näyttelykesä on Eerika Malkille ja Jari Granholmille, Villa Roosan isäntäparille, kolmas.
– Päädyimme luontoteemaan löydettyämme aluksi muutaman taiteilijan, jotka innostivat. Lisäksi aihe on erittäin ajankohtainen, Malkki selvittää.
Näyttelyssä nähdään monenlaisia luontoteemoja ilmastonmuutoksen ja kuluttamisen käsittelemisestä sielunmaisemien maalaamiseen.
– Näyttely loksahtaa todella hienosti kokonaisuudeksi, Malkki kuvailee.

”Kauneuskin on kannanotto”

Tällä kertaa myös Villa Roosan pihan nurkassa seisova huvimaja on valjastettu näyttelykäyttöön, sillä siellä voi ihailla vuoden tekstiilitaiteilijaksi valitun, jyväskyläläisen Aino Kajaniemen Airam-Maria -installaatiota, joka rakentuu 121 hehkulampusta, vedestä ja kultaköynnöksestä. Kajaniemi kertoo saaneensa inspiraation teokseen Intiasta, jossa on vanha tapa laittaa kasvit juurtumaan vesitäytteisiin hehkulamppuihin.
Kajaniemeltä on näyttelyssä esillä myös kuvakudoksia. 11. hetki -työstä voi lukea myös ekologisen kannanoton luonnon puolesta, mutta muuten Kajaniemi ei leimaa itseään erityisen kantaaottavaksi taiteilijaksi.
– Kuiskaan ennemmin kuin huudan. Teen kauneutta, ja sekin on kannanotto, Kajaniemi kuvailee.

Pohjoisen luonnon kuvaelmia

Pohjoisen luonnon haurautta töissään tutkiva jyväskyläläinen tekstiilitaiteilija Hannele Ollakka puolestaan lausuu jyrkkiäkin mielipiteitä ihmisen toimista.
Ollakan mielestä luonto pärjäisi paremmin ilman ihmistä, mutta ihminen tarvitsee luontoa.
– Nykyihminen erottaa usein luonnon ja ihmisen toisistaan, vaikka ihminenkin on osa luontoa. Se, mikä tapahtuu luonnolle, tapahtuu myös ihmiselle, hän sanoo.
Ollakka on joutunut Yhtä kaikki -työnsä parissa taistelemaan luonnonvoimia vastaan hyvin konkreettisella tavalla.
– Teos on hyvin hauras, ja keväinen ilmankosteus uhkaa pehmentää sen, Ollakka nauraa.
Näyttelyssä on esillä myös Ollakan työ Suojaudu, joka on pino erilaisin kemikaalimerkein varustettuja hengityssuojaimia. Ollakkaa huolestuttaa se, että työn ideaa ei välttämättä ymmärretä.
– Pinosta voi ottaa maskin mukaansa, hän selvittää.
Samalla maskin poimija voi pohtia suojaimiin kirjailtujen yhdisteiden merkitystä.
Ollakka kuitenkin huomauttaa, että vahvoista kannanotoistaan huolimatta hän ei halua olla pessimisti vaan herätellä ihmisiä. Toiveikkuutta edustaa töiden joukossa luonnon uusiutumiskykyä kuvaava teos, Begins.

Helsinkiläisen valokuvaajan Tiina Itkosen työt ovat syntyneet kuvausmatkoilla Grönlannissa. Itkonen on tehnyt kuvausretkiä muun muassa paikallisten metsästäjien mukana veneellä.
– Sumu kiehtoo minua. Välillä ei näe mitään, sitten tulee yhtäkkiä jäävuori eteen, Itkonen kuvailee.
Hän on myös kuunnellut paljon paikallisten kokemuksia ilmastonmuutoksesta.
– Meren päällä liikkuneiden metsästäjien on löydettävä uusia metsästyskeinoja, kun jäät sulavat. Ihmisiä myös hukkuu heikkoihin jäihin.

Puutarhassa rakennustelineitä ja tuuliverkkoa

Paikallisia taiteilijoita näyttelyssä edustaa orimattilalainen valokuvaaja Ilkka Halso, jonka töitä on kesällä esillä myös Orimattilan Taidemuseossa. Halson työtä ei voi olla huomaamatta, se on nimittäin Villa Roosan puutarhassa puiden ympärille kietoutuva suuri installaatio, joka koostuu rakennustelineistä ja tuuliverkosta – Halson omimmista materiaaleista.
Halso paljastaa, että työ sai loppusilauksen vasta puoli tuntia ennen avajaisten alkamista.
Installaatiota on tarkoitus tarkastella Villa Roosan yläkerrasta.
– Sieltä aukeaa tunnelin läpi näkymä yksityiseen puutarhaan, Halso selvittää.

Helsinkiläisen taidemaalarin Kristiina Uusitalon töitä on esillä Villa Roosan toisessa kerroksessa. Uusitalo tarkastelee teoksissaan yleensä jotakin valoa heijastavaa elementtiä. Näytteillä olevissa, pihlajanmarja-aiheisissa maalauksissa se on lumi.
– Pihlaja on suomalaiselle ja myös kristitylle merkityksellinen, Uusitalo kertoo.
– Syksyssä runsaus ja menetys kohtaavat. Myös ihmiselämään liittyy menetys ja sen sietäminen. Minua kiehtovat siirtymäkohdat, ja olenkin maalannut paljon teoksia, jotka käsittelevät oivaltamisen hetkiä.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Anne Siilahti 3.4.2010
Kohta sattuu leukaan

Villa Roosan kalenteriin raivattiin tilaa kevätnäyttelylle

Tapani Kokon veistämä poika näyttää siltä, että kohta sattuu – nyrkkeilijän ponnettomasta lyönnistä ja avuttomasta ilmeestä päätellen luultavasti häneen itseensä.
   Linnun pieni hipaisu –veistoksen taustalla ovat Kokon lapsuusmuistot vierailuista nyrkkeilyä harrastavien serkkupoikien luokse. Serkut odottivat ”lintua” innokkaasti jo eteisessä.
   Tapani Kokon puuveistokset ovat entistä värikkäämpiä, mutta värikkyys ei ole pelkkää iloa: se voi kätkeä alleen traagisiakin tarinoita, kuten lintu-nyrkkeilijä muistuttaa.
   Kokon työt ovat esillä Villa Roosan ensimmäisessä kevätnäyttelyssä Orimattilassa viiden muun taiteilijan kanssa. Eerika Malkki ja Jari Granholm tekevät näyttelykalenteriin tilaa kevätnäyttelylle perinteisen kesänäyttelyn lisäksi. Primavera-näyttely järjestetään tästä lähtien aina huhtikuussa.
   - Kevätnäyttelyissä ei ole teemaa, ja taiteilijoita on vähemmän kuin kesällä.  Jokainen saa siten esitellä laajemmin teoksiaan, Malkki ja Granholm kertovat.
   Villa Roosan alakerta on varattu lähes kokonaan Tapani Kokon teoksille. Yhtä laajasti hänen tuotantoaan ei ole ollut esillä useaan vuoteen. Isojen ja pienten puuveistosten lisäksi siellä on veistäjän uusimpana aluevaltauksena puupiirroksia ja suoria piirroksia puulle.

Kevään henkeä

Primaveran hengen on tavoittanut hyvin maalauksissaan näyttelyn kuopus Fanny Tavastila. Raikkain pastellivärein Tavastila on kuvannut vaikutelmia Kööpenhaminan Tivolista. Sieltä on tunnistettavissa muun muassa maailmanpyörä ja kiinalaiset lyhdyt.
   Esa Blick kuuluu niihin maalareihin, jotka pysyvät uskollisina tyylilleen, mutta onnistuvat aina hiukan uudistamaan sitä. Uusimmissa maalauksissa kolmiulotteinen hiekkapinta on saanut lähes yhtenäisen värikylvyn.
   Villa Roosa oli ennen nykyisiä omistajiaan tunnettu erityisesti tekstiilitaiteestaan. Siitä on muistumia Eva-Riitta Pesosen laskoksia kuvaavissa maalauksissa. Valo ja varjo leikkivät klassisessa aiheessa.
   Maalausten ja veistosten sarjan täydentää Leena Juvosen keramiikka. Niskatyynyt ja niissä kuvatut kasvot ja eleet vievät ajatukset itään. Taiteilija työskenteli taannoin Kiinassa ja joutui kieltä taitamattomana perehtymään elekielen käyttöön.
   Arto Korhosen akvarellit ovat jo yksin hyvä syy käydä Villa Roosassa. Hänen kehittämänsä akvarellitekniikka mahdollistaa supertarkan, lähes valokuvaa muistuttavan jäljen. Kasviaiheisten teosten lisäksi esillä on maantienäkymiä Orimattilan ja Pukkilan väliltä.

-----

Orimattilan aluelehti, Stiina Ikonen 7.4.2010
Primavera vetää päin näköä

Ensi silmäyksellä Villa Roosan kevätnäyttely pursuaa silkkaa riemua. Tapani Kokon puiset hahmot täyttävät ison salin, eikä niissä ole säästelty kirkkaita värejä. Pojannulikoilla on sinivalkoisia pääkalloshortseja, iloisen punaisia rumpuja, niskatatuointeja, ja seinillä tanssivat vilkkusilmäiset tytöt.
Mutta kuten taiteessa parhaimmillaan, ensikohtaaminen hämää. Lähempää tarkasteltuna Kokon veistoksista paljastuu pahaa-aavistamattomalle katselijalle herkullisia, jopa julmia yksityiskohtia.
Esimerkiksi käy Linnun pieni hipaisu -niminen teos, joka seisoo keskellä huonetta. Se kertoo tarinaa nuoresta pojasta, joka nyrkkeilyhanskoissaan on juuri saamaisillaan nyrkistä, oman huitaisun mentyä ohi.
– Sanotaan, että pojalla on kovasti intoa, mutta taito on vielä hakusessa. Ilme kielii, että nyt taitaa tulla osuma omaan naamaan, Kokko itse luonnehtii.
Pojalla on yllään niin sanotut kuolemahousut.
– Pääkallot kumpuavat lasten maailmasta. Se kuviohan on tullut kovasti muotiin, pienillä vauvoillakin saattaa olla päällä vaate, jossa on pääkalloja, Kokko toteaa.

Ai niin, onhan myös tyttöjä

Tapani Kokko ammentaa taidettaan lasten maailmasta, ja on tullut tunnetuksi etenkin poikaveistoksistaan. Siksi Villa Roosan seinällä komeilevat Tanssivat tytöt yllättävät.
– Yhdessä vaiheessa muistin, että ai niin, tyttöjäkin olemassa, hän nauraa.
Maalauksissa jytisee kunnon rokkimeininki, helmat heiluvat ja peppipitkätossumaiset hahmot irroittelevat huolella.
– Luulen, että he tanssivat Rolling Stonesia. Olen lukenut kauan sitten Marianne Faithfullin (Mick Jaggerin entinen tyttöystävä) elämäkerran, ja rokkitouhu on ollut todella vallankumouksellista. Tanssivia tyttöjä ei voi pysäyttää mikään.
Niin orimattilalainen kuin taiteilija onkin, osanotto Primaverassa on hänelle ensimmäinen laajan mittakaavan näyttely lähiseudulla, vuonna 2004 Lahden taidemuseossa pidettyä näyttelyä lukuunottamatta. Taideteokset antavat oivan näytön Kokon tämän vuosituhannen tuotannosta.

Kuuden taiteilijan tyylinäyte

Primavera on uusi näyttelykokonaisuus, jolle Villa Roosan isäntä Jari Granholm lupaa jatkoa ensi keväänä. Kuvataiteen kevätnäyttely ei kahlitse itseään teemoihin, vaan sen tarkoituksena on antaa yleisölle kokonaisvaltainen taide-elämys. Samalla taiteilijoilta saadaan esille kattava otos töistään.
Tämän kevään Primaverassa nähdään lahtelaisen Esa Blickin jylhiä akryylimassasta ja hiekasta syntyneitä teoksia sekä toisaalta herkkiä, Eva-Riitta Pesosen öljyvärimaalauksia, joiden useissa kerroksissa tutkitaan valon ja varjon leikkiä laskosmaisissa pinnoissa.
Paikallista väriä tuovat Arto Korhosen luontoaiheiset akvarellit, joiden maisemissa kuljetaan Pukkilasta Orimattilaan. Korhonen on maalannut osan näyttelyn tuotoksista New Yorkin residenssissä.
Oma lukunsa on Leena Juvonen, Kiinasta oppia ammentanut taiteilija, joka on perehtynyt kiinalaiseen eleettömään kommunikaatioon. Muodot puskevat perinteisistä niskatyynyistä, ja tekniikassa on hyödynnetty polttouunia.
Fanny Tavastila taas on herkissä öljyväritöissään ilmentänyt tivoliaihetta. Tavastila on opiskellut Kööpenhaminassa ja poiminut tivoliteeman matkansa varrelta.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely on avoinna Villa Roosassa Käkelänraitilla 3.4. – 2.5. torstaista sunnuntaihin klo 12–17.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Maria Ollikainen 21.7.2009
Kolmen kerroksen väkeä Villa Roosassa

Orimattilan Villa Roosan uudet omistajat Eerika Malkki ja Jari Granholm ovat tehneet hyvää työtä vanhassa huopatossutehtaassa.
Koko rakennuksen vinttiä myöten kattava kesänäyttely on virkistävä ja harkiten rakennettu.
Kerrosten välillä on kuitenkin eroja. Teokset ovat sitä kiinnostavampia ja ripustukset onnistuneempia mitä lähempänä maanpintaa pysytellään.
Pohjakerroksen suuressa huoneessa roikkuu katosta kaksi pikkutytön mekkoa, jotka Virpi Vesanen-Laukkanen on näprännyt tulitikuista. Hitusen epämiellyttävä tunne kouraisee vatsanpohjaani ilmavirrassa hiljaa heilahtelevien mekkojen edessä. Kuoleman uhka on aavistuksena läsnä, mutta silmät mieltyvät huolelliseen käsityöhön.
Alakerran teoksissa viehättää ilmaisuvoimaisuuteen yhdistyvä innovatiivinen materiaalien käyttö. Janna Syvänoja on ommellut perinteisestä käyttömateriaalista, tuohesta, ihan puhtaasti taidetta. Vastaavasti tuhannet pussinsulkijat ovat taipuneet Outi Martikaisen käsissä jonkinlaiseksi paimenpojan piknikvälineistöksi.
Tekstiilitaiteilija Tiina Ripatilta on näyttelyssä vain yksi teos, mutta sitäkin mieleenpainuvampi. 1900 -luvun alun neoimpressionismiin vivahtavaa ompelutyötä kelpaa katsella läheltä ja kaukaa. Valkeasta valosta ja väristä kylläinen metsä herkistää kesäisen iltapäivän lempeydessä.

Tulevaisuuden maisemissa

Odotin ennakkoon Villa Roosa -vierailulla erityisesti Juho Karjalaisen uusia etsauksia, eikä toisen kerroksen kulmauksessa majaileva Karjalainen petä. Mehevä ja ilmava jälki tekee tanakoista mieshahmoista varsin aistillisia.
Ilkka Halso rakentaa tietokoneella käsittelemissään valokuvissa dystopioita ihmisen ja luonnon alistussuhteesta. Luonto on paloiteltu ja muutettu spektaakkeliksi.
Ajatus kesämökkimaisemaa viiltävästä vuoristoradasta on huima. Tietokoneen jäljen kyllä huomaa, mutta se lienee tarkoituskin.
Olli Marttilan pastellityöt näyttävät villan innovatiivisen annin keskellä tavanomaisilta, itse tehdyistä pastelliväreista huolimatta.
Onnistuneilla värivalinnoilla Marttila on kuitenkin saanut teoksiin surrealistista outoutta.

Värit katoavat hämärään

Lämpimän vintin nostalginen tuoksu tulvahtaa vastaan jo kynnyksellä. Sinänsä jännittävän tilan käyttö vaatii vielä vähän harkintaa ja parantelua, jotta se yltäisi samalle tasolle alempien kerrosten tilan ja teosten kauniin liiton kanssa.
Nyt hämäryys imaisee Helen O`Haren huopatöiden jo muutenkin niukat sävyt, niin että katsoja tihrustaa tummaa massaa.

Joachim Sederholmin kokonaisuus jatkuu puutarhassa ihmisaiheisilla veistoksilla, mutta kuvanveistäjä ilmaisee itseään toistaiseksi paremmin tutulla hahmollaan, koiralla. Elämän kolhima Rakki vintin nurkassa jättää tassunjäljen sydämeen.

-----

Suomenmaa, Heli Hämäläinen 23.6.2009 

Huopatossutehtaasta taidenäyttelytilaksi

Orimattilassa sijaitsevan Villa Roosan kesänäyttely ilahduttaa
monipuolisuudellaan

Ei voi väittää, että vanhassa huopatossutehtaassa olisi hiljaista.
Orimattilan kauneimmaksi rakennukseksi kuvattu entinen huopatossutehdas
Villa Roosa suorastaan kuhisee elämää kesän taidenäyttelyn avajaisten
kynnyksellä.
Talon isäntä Jari Granholm juoksentelee ympäri pihaa tikapuita kantaen.
Hänen puolisonsa Eerika Malkki puolestaan koettaa taiteilijoiden avustamana
ehtiä siivoamaan vintiltä pois kaiken näyttelyyn kuulumattoman, ennen kuin
vieraat saapuvat paikalle.
Yrittäjäpariskunta on ehtinyt asua Villa Roosassa vajaat kaksi vuotta. He
ovat laajentaneet näyttelytiloja ja avanneet myös ullakkokerroksen
yleisölle.

Huopatossutehtaasta taidenäyttelytilaksi ja asunnoksi muuntunut Villa Roosa
esittelee modernia tekstiili- ja kuvataidetta. Rakennuksen kolmessa
kerroksessa ja puutarhassa on maalauksia, grafiikkaa, valokuvateoksia,
tekstiilitaidetta ja veistoksia.
Tänä Villa Roosan kuudentenatoista näyttelykesänä on esillä viidentoista
taiteilijan töitä.
Kesäisin näytillä olevan taiteen kirjo on laaja, talvisin järjestetään huopataidenäyttely tehtaan alakerrassa.

Tehtaan perusti vuonna 1951 kirvulainen Mikko Verta. Nimi ”M. Verran Huopa
Oy” näkyy edelleen myytävissä huopatossuissa
Aikanaan huopatossujen kysyntä väheni leutojen talvien takia, ja
hiljentyneen tehtaan ostivat Maisa ja Jorma Kaarna 1990-luvun alussa. He
muuttivat tehtaan asuin- ja näyttelytilaksi.
Talon nykyiset omistajat Malkki ja Granholm ovat halunneet jatkaa hyväksi
koettua ideaa.
– Harrastushan tämä on, mutta samalla se on lähellä työtä. Kesällä teemme
kokopäivätöitä Villa Roosassa, ja meillä yksi kesätyöntekijä, Malkki kertoo.

Eerika Malkki on koonnut taidenäyttelyn.
– Näyttely rakentuu intuitiivisesti kartoittamalla ensin tiettyjä tekijöitä
ja teemoja. Kokonaisuus rakentuu kuitenkin vasta ripustusvaiheessa, hän
kuvailee.
Hän kertoo etsivänsä teosten välille luonnollisia rinnastuksia tai
vastakkainasetteluja. Näyttelyssä esittäytyvät rinnatusten suurpiirteiset ja
pikkutarkat työt.
Mielenkiintoinen yhdistelmä on esimerkiksi sijoittaa lähekkäin aidosta
tuohesta tehtyjä tauluja sekä leipäpussinsulkijoista punottuja teoksia,
jotka muistuttavat kovasti tuohta.

Taidetta on sijoitettu ennakkoluulottomasti myös portaikkoon.
Kerrosten välissä on näkyvillä Suvi Ylisen teos Polku, joka koostuu useista
kymmenistä paperimassakukista. Litistetyt kukat tuovat mieleen
kasvienkeruukansion.
Pihaa puolestaan koristavat Joakim Sederholmin lämpökäsitellystä pellistä
valmistetut veistokset. Hänen suurin teoksensa on kuumasinkittyä peltiä oleva
istuva hahmo, joka ottaa taidenäyttelyvieraat vastaan Villa Roosan oven
vieressä.
Näyttely on avoinna 9. elokuuta saakka.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Anne Siilahti 13.6.2009 

Maailmaa molemmilta kanteilta

Uudet tuulet jatkavat puhaltamistaan Villa Roosassa Orimattilassa. Mukana ovat perinteikkään näyttelyn historian ensimmäiset miestaiteilijat, joilta on esillä veistoksia, valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia.
– He tuovat erilaisia näkökulmia kokonaisuuteen naistaiteilijoiden rinnalle, kertoo näyttelyn koonnut Eerika Malkki.
Villa Roosa keskittyi naisvaltaisen tekstiilitaiteen esittelyyn 14 kesän ajan. Uusien omistajien, Eerika Malkin ja Jari Granholmin myötä taidemuotojen valikoima laajeni jo viime kesänä, ja samalla linjalla he jatkavat vastakin.
Tuulen tuiverrus kävi talven aikana myös vanhan huopatossutehtaan ullakolla, josta siivottiin vuosikymmenten pölyt ja saatiin lisää tilaa näyttelylle. Sitä tuli myös puutarhasta, jossa on Joakim Sederholmin suuria peltiveistoksia.

Uudet omistajat toivovat puhuria myös kävijämäärään, joka viime kerralla oli noin 1200 vierasta.

– Tänä kesänä toivomme tuplaavamme sen, sanoo Jari Granholm.

Olan taiteilijoita
Eerika Malkki halusi kutsua mukaan ansioituneita paikallisia taiteilijoita. Olasta kotoisin oleva Anna Retulainen ripusti itse maalauksensa persoonalliseen tapaan näyttelyyn ja sen kahvilaan. Pienet, kerrokselliset maalaukset henkivät iättömyyttä ja tuntuvat olevan jatkuvassa liikkeessä.
Orimattilalaisen Ilkka Halson valokuvissa mikään ei ole pientä: taiteilijan manipuloidut ja rakennetut luontokuvat pysäyttävät hämmästelemään, mikä on totta ja mikä ei.
Orimattilalaistuneen kuvanveistäjän Joakim Sederholmin rosoiset ihmishahmot vartioivat puutarhassa ja hänen pienet koiraveistoksensa ullakolla.
Myös Villa Roosan entiseltä emännältä, tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnalta mukana on kuvakudoksia.

Kori pussinsulkijoista
Uudet omistajat eivät siis ole hylänneet tekstiilitaiteen perinnettä. Mukana olevat tekstiilitaiteilijat näyttävät, miten rikasta ja kekseliästä materiaalien käyttö voi olla. Virpi Vesanen-Laukkanen kokoaa tulitikuista hellyttävät tytöt, Tiina Ripatti maalaa trasselilla maiseman, Suvi Ylinen rakentaa paperimassasta kasviota ja Outi Martikainen punoo leipäpussinsulkijoista esineitä.
Kovin tavallisesta materiaalista taiteen puolella ei ole kyse Janna Syvänojankaan teoksissa, koska hänen käyttämänsä tuohi liitetään yleisemmin käsitöihin.
Aino Kajaniemen kuvakudokset ovat perinteisempää lajia, mutta niissäkin vahva viivan käyttö vie ajatukset yli taiderajojen piirustuksiin. Ulla Pohjolan pienissä teoksissa on tekstiilitaiteeseen kuuluvaa käsintekemisen makua.
Villa Roosan uudistuneen näyttelykokonaisuuden täydentävät Pekka Paikkarin palaneita seiniä, kattoja tai lattioita muistuttavat veistokset, Juho Karjalaisen massiiviset etsaukset ja Olli Marttilan herkät pastellimaalaukset.

-----

Orimattilan Sanomat, Saara Larkio 28.5.2008
Villa Roosan taidetarjonta laajenee valokuviin ja kuvanveistoon

Villa Roosan taidekesässä nähdään tulevina kuukausina 14 taiteilijan teoksia, joista yhdeksän tekstiilitaiteilijoita ja tuttuja Villa Roosan edellisvuosien näyttelyistä. Tekstiilien ohella Yhdessä-nimisessä näyttelyssä voi aiemmista vuosista poiketen tutkailla veistoksia, valokuvia, maalauksia ja grafiikoita.
Villa Roosassa ennen näkemättömiä taiteilijanimiä ovat muiden muassa taidegraafikko Eeva-Liisa Isomaa (s.1956), kuvanveistäjä Heli Ryhänen (s.1971) ja valokuvaaja Marjukka Vainio (s.1953).
Uusia ovat myös omistajat, yrittäjäpariskunta Eerika Malkki ja Jari Granholm, jotka ostivat Orimattilan Käkelässä sijaitsevan vanhan huopatossutehtaan Maisa ja Jorma Kaarnalta viime vuoden lopulla. Pari muuttaa kakkoskerroksen olohuoneensa näyttelytilaksi kesän ajaksi, alakerrassa sijaitsevat vanhat näyttelytilat, kahvila ja tehtaanmyymälä.
– Oli alusta asti selvää, että laajennamme näyttelytarjontaa tekstiilitaiteen ulkopuolelle. Muut taiteenlajit ovat olleet minulle läheisempiä lapsesta asti. Tekstiilitaide ei kuitenkaan ole niin kapea-alaista kuin moni saattaa kuvitella, Malkki huomauttaa.
Tällä Malkki tarkoittaa ennakkoluuloja, joissa tekstiilitaide mielletään vain ryijyiksi ja poppanoiksi. Esimerkiksi kuvanveistäjä Heli Ryhänen käyttää teoksissaan tekstiilejä luoden materiaaleista ihmishahmoja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

 -----

Orimattilan Sanomat, Saara Larkio 13.6.2008
Villa Roosan avajaisissa tyytyväinen kuhina

Näyttelyä kiiteltiin ”raja-aitoja rikkovaksi” ja ”upeasti kootuksi”

- Tässä näyttelyssä suutarin ei todellakaan tarvitse pysyä lestissään, totesi Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n puheenjohtaja Tuija Maija Piironen Villa Roosan näyttelytilassa keskiviikkoiltana.
   Piironen piti avajaispuheen Villa Roosan Yhdessä -näyttelyn avajaisissa kuvaten taideantia raja-aitoja rikkovaksi ja omannäköisekseen. Tällä Piironen viittasi entisen huopatossutehtaan historiaan nimenomaan tekstiilitaiteen näyttämönä. Uudet vetäjät Eerika Malkki ja Jari Granholm toivat Villa Roosaan tekstiilitaiteen ohella valokuva- ja maalaustaidetta sekä grafiikkaa.    -Karamellipaperi, bambu, tekoturkis, siima ja hyttysverkko; tällaisia erikoisia materiaaleja huomasin näyttelyä kiertäessäni, Piironen jatkoi.
   Kutsuvieraiden joukossa oli muun muassa paikallisia taiteentekijöitä ja vaikuttajia. Paikalle oli päässyt myös osa näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista.
   Vieraat saivat nauttia taiteen ohella vielä akustisesta musiikista, kun Vuokko Hovatta ja Tuure Kilpeläinen esittivät viiden kappaleen setin.

Naisjoukko tietoinen valinta

  Villa Roosan kesänäyttelyssä on esillä kaikkiaan 14 taiteilijan töitä, joukossa muun muassa Marjukka Vainion valokuvia ja kuvanveistäjä Helena Ryhäsen tekstiilitaidetta sekä Aino Kajaniemen tekstiilitöitä.
   Kaikki esillä olevat työt ovat naistaiteilijoiden luomuksia. Jotkut avajaisvieraat kyselivät asiasta Eerika Malkilta.
   -Kyseessä oli ihan tietoinen valinta. Koska aikaisemminkin Villa Roosan näyttelyissä on ollut vain naistaiteilijoita, ajattelin aloittaa pehmeällä laskulla. Ensi kesänä pyydän mukaan miestaiteilijoita, Malkki kertoi.
   Jyväskylässä asuva taiteilija Kajaniemi kommentoi avajaisten jälkeen näkemäänsä ”hienoksi ja vaikuttavaksi”.
   - Näyttely oli minusta upeasti koottu ja sisälsi paljon kontrasteja. Kaikesta näki, että Eerika oli pohtinut kokonaisuutta huolella, Kajaniemi kiitteli.
   Kajaniemi jatkoi naurahtaen: Villa Roosa on tilana niin vaikuttava, että on vaikea kuvitella minkään näyttävän siellä huonolta!
   Kajaniemeä itseään miellyttivät erityisesti Eliisa Isoniemen grafiikat.
   - En itse ole taiteilijana kärjistäjä, joten Isoniemen työt tulivat lähemmäs kuin vaikkapa Ryhäsen teokset. Kajaniemestä on hienoa, että Villa Roosan toiminnalle on löytynyt jatkaja. Tähän yhtyivät monet avajaissvieraatkin.
----- 

Suomenmaa, Jari Laukkanen 19.6.2008
Nykytaide on vahvasti esillä Villa Roosassa

Kesänäyttely kutsuu katsomaan

 Orimattilassa sijaitsevalla Villa Roosalla on pitkä taidenäyttelyiden perinne. Viime viikolla siellä avautui viidestoista kesänäyttely nimeltään Yhdessä. Nimi viittaa esillä olevien teosten materiaali- ja tekniikkakirjoon. Tarjolla on grafiikkaa, veistoksia, valokuva- ja tekstiilitaidetta neljältätoista taiteilijalta.

Aiemmin, tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnan emännöidessä Villa Roosaa, näyttelyt ovat keskittyneet tekstiilitaiteen esittelyyn. Nyt toiminnan aloittavat uudet yrittäjät, Eerika Malkki ja Jari Granholm. Pariskunta on uudistanut näyttelyn ilmettä siten, että esillä on myös kuvataidetta. He ovat myös lisänneet galleriatilaa ja suunnittelevat ympäristötaideteosten ja veistosten tuomista talon pihapiiriin.

Taide ja tapahtumien järjestäminen on tuttua uusille galleristeille. Sisustusarkkitehti Malkki on lapsuudesta asti ollut tekemisissä taiteen ja kanssa ja työssään hän on toteuttanut useita julkisia sisutusprojekteja. Granholm on toiminut  mainonnan suunnittelijana ja tapahtumatuottajana. Villa Roosa on heille paikka, jossa he voivat yhdistää työn ja asumisen saman katon alle.
  
Näyttelytilaan astuessaan katsoja kohtaa rullatuista lakanoista kootun veistoksen. Tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemen Pino-niminen teos tuo mieleen sekä lakanapinon että valkoisista koivuhaloista kootun puupinon. Samantyyppistä materiaalilla ja nimellä leikittelemistä  voi taidematkailija ihailla myös Mäntän Honkahovissa, jonka pihalla seisoo Klapikas A, Jari Männistön klapeista kokoama lapikkaan muotoinen suurikokoinen veistos. Kajaniemi esittelee Villa Roosassa edellisten vuosien tapaan myös kokoelman taidokkaita kuvakudoksia, joiden aiheiden hän kertoo heijastelevan ihmisen elämään liittyviä asioita, tunteita ja tilanteita. 

Johanna Suonpää on myös aiemmista Villa Roosan kesänäyttelyistä tuttu taiteilija. Hän toteuttaa kiehtovasti dynaamista liikettä ilmaisevat kolmiulotteiset teoksensa kierrätysmateriaalista –  kaapelista, muovista, kankaasta ja langasta.

Heli Ryhänen on kuvanveistäjä, jonka materiaaleina ovat mm. kangas ja teräs. Hän kertoo kuvaavansa ihmiskehon välityksellä yksilön ratkaisuja muutostilanteissa. Ryhäsen vaikuttavat teokset on sijoitettu eri puolille  näyttelyä. Pehmeät veistokset  leikittelevät  merkityksillä ja ironisoivat monumentaalisuutta.

Villa Roosan yläkertaan levittäytyvien Marjukka Vainion hienovireisten valokuvateosten aiheina ovat kasvit ja niiden elinkaari silmuista lakastumiseen. Teemoina ovat elämän kiertokulku, muutos, kasvu ja kuolema.Vainio toteuttaa teoksensa itse kehittämillään, kokeellisilla valotus- ja vedostustekniikoilla

Taiteen lisäksi Villa Roosassa vierailijaa ilahduttaa kaunis miljöö. Vanha huopatossutehdas on mielenkiintoinen näyttelytila. "Tehtaanmyymälästä" voi ostaa taidekortteja, grafiikkaa sekä mm. erilaisia huopatuotteita ja taidenautinnon lomassa voi herkutella kahvilan antimilla. Vierailu Villa Roosassa on hyvä syy poiketa kesäiseen Orimattilaan.

-----

Etelä-Suomen Sanomat, Taina Salakka-Kontunen 20.6.2008
Villa Roosan uudet kasvot

Uudistuneessa tehdasrakennuksessa entistä laajempi kesänäyttely

Orimattilan vanha huopatossutehdas Villa Roosa on avautunut kesänäyttelyvieraille uusien omistajiensa uudistamana. Tuttu idylli ja ruusupensaiden vieno aromi on ennallaan, mutta sisällä tuoksuu tuore maali ja puu. Tiloja on remontoitu ja näyttelytila on entistä laajempi.
Villa Roosaa isännöivät Sipoosta Orimattilaan muuttaneet Eerika Malkki ja Jari Granholm.  Malkki on sisustusarkkitehti ja Granholm mainonnan suunnittelija ja tapahtumajärjestäjä; itsestäänselvää on, että molemmat rakastavat taidetta. Villa Roosa on nyt heidän kotinsa, ja myös heidän suunnittelutoimistonsa Moderni Oy muutti saman katon alle.
Talon edellisen omistajan Maisa Kaarnan tekstiilitaulujen tusina ja Suvi Ylisen herkät paperimassaveistokset saattelevat näyttelyvieraan yläkertaan. Eerika Malkin kokoamassa kesänäyttelyssä on kahdessa kerroksessa esillä teoksia neljältätoista taiteilijalta, yhteensä 77 teosta.
Kaikki neljätoista taiteilijaa ovat naisia. Heistä yhdeksän käsittelee teoksissaan tekstiiliä tavalla tai toisella, joten tekstiilitaiteen tyyssijana tunnettu Villa Roosa ei kokonaan poikkea perinteestään.
Näyttelyn teosten materiaalien kirjo ulottuu karamellipaperista hyttysverkkoon ja bambusta nappeihin.
Katsokaa, miten kauniin korsetin Virpi Vesanen-Laukkanen pystyy tekemään karamellipapereista, miten jyhkeästi Heli Ryhänen muuntaa kankaat, turkikset ja nahkat veistoksiksi ja mitä aistikasta Ulla Pohjola on saanut aikaan siimasta ja kymmenestätuhannesta napista.
Esillä on myös valokuvia, maalauksia ja grafiikkaa. Kokonaisuus on ilmava ja hillitty, mutta myös yllättävä; se hyödyntää tyylikkäästi tilan erityispiirteet, korkeuden, portaikot ja sopukat. Ei ihme, että näyttely on jo herättänyt huomiota ja noteerattu kesän kiinnostavimpiin kuuluvaksi.
Kehitys jatkuu
Ennen kuin tähän asti päästiin, Jari Granholm ja Eerika Malkki tekivät urakalla töitä vanhassa kiinteistössä.
Näyttelytilat kohennettiin pintaremontilla. Osa kahvilan kalusteista uusittiin. Ja "tehtaassa pitää olla tehtaanmyymälä", kuten Granholm sanoo. Siellä myydään muun muassa huopatuotteita, kehyksiä, grafiikkaa ja taidekirjoja.
Pihallakin on tapahtunut. Villa Roosan ympäri pääsee nyt kiertämään idyllistä hiekkapolkua pitkin. Kahvilavieraille on myös kunnostettu pieni terassi.
–Nyt, kun avajaiset on pidetty, ehdimme toivottavasti raivata  puutarhaa, Eerika Malkki naurahtaa.
Eivätkä haasteet siihen lopu. Talossa olisi vielä ullakollakin tilaa, jota kaavaillaan näyttelykäyttöön.
 
Tekstiili- ja kuvataiteen kesänäyttely Yhdessä, Villa Roosa, Käkelänraitti 4, Orimattila. Juhannuksena 20.–22.6. suljettu, 23.6. lähtien avoinna 10.8. saakka päivittäin 11–18.

-----

Aluelehti/Seutu4, Pirjo Tikkanen 2.7.2008
Villa Roosassa tapahtuu ja taide kukoistaa

Vanhan huopatossutehtaan, Villa Roosan, komea profiili pilkistää koivukujan päässä. Vuonna 1951 valmistuneen talon uudet omistajat Eerika Malkki ja Jari Granholm ovat pistäneet tuulemaan, ja kesän taidenäyttely on lähtenyt käyntiin mukavasti. Malkki on ammatiltaan sisustusarkkitehti ja Granholm mainonnan ja markkinoinnin ammattilainen.
Talon sisällä seinien pinnat hohtavat uutta maalia ja avarassa näyttelytilassa pääsevät tilaa vaativat työtkin oikeuksiinsa. Näyttelytila on lähes kaksinkertaistunut, kun iso osa yläkertaa avattiin myös näyttelytilaksi. Tarkoituksena on remontoida myös suuri ullakkotila näyttelytilaksi. Pariskunnan oma asunto kiertää yläkerran näyttelyhallia ja käsittää neljä isoa huonetta ja suuren toimiston.
 Vastaanotto on ollut hyvin myönteinen. Se kannustaa eteenpäin ja suunnittelemme jo ensi kesää. Haluamme vierailijoiden viihtyvän myös talon puutarhassa.
Puutarhaa kunnostetaankin urakalla ja ensi kesäksi sinne on tarkoitus koota veistosnäyttely. Myös kahvilatoimintaa on tarkoitus laajentaa entisestään. Yrittäjähenkeä ei näytä tältä pariskunnalta puuttuvan.

Yhdessä
Tämän kesän taidenäyttelyn nimi on Yhdessä ja se koostuu 14 naistaiteilijan teoksista. Näyttelyn koonnut Eerika Malkki halusi osin jatkaa tekstiilitaidelinjalla, mutta mukana on  myös kuvataiteilijoita.
Erityistä mielenkiintoa ovat herättäneet Virpi Vesanen-Laukkasen karamellipapereista valmistetut aistikkaat korsetit. Mukana on myös mm. Maisa Kaarnan tekstiilitöitä, Helena Hyyryläisen kaunista, läpikuultavaa silkki- ja metalli painantaa ja Johanna Suonpään kierrätetystä kaapelista ja erilaisista muovi-, kangas- ja lankamateriaaleista valmistettuja kudonnaisia sekä Aino Kajaniemen näyttäviä tekstiiteoksia. Lisäksi mukanan on maalauksia ja grafiikkaa sekä valokuvataidetta.
Tyylikkään näyttelyn ohella katse kiinnittyy väistämättä myös talossa yhä nähtävissä oleviin muistoihin vanhan huopatossutehtaan ajoilta: voimapyörään katossa, massiivisen betonilattian valuun ja korkean katon muotoihin. Alkuperäisiä huopatossujakin on yhä myynnissä myymälässä.  Niitä on kuulemma vintti vielä puolillaan.
Korkeat vanhat kirkon ovet avautuvat kahvilaan ja näyttelytiloihin ja näyttelyhallin perällä voi istahtaa vanhoihin kirkonpenkkeihin lepäämään.

-----