Kesänäyttely 2010

Kristiina Uusitalo

Valoisampi kuin pilvi jonka läpi aurinko paistaa.

Uusissa maalauksissani olen maalannut ajan ja paikan ominaisuuksien vaihtumista peilikuvikseen. Siinä missä vuodenaikojen luonteenomaiset ominaisuudet ovat hämärtyneet, myös aika ja paikka tuntuvat vaihtaneen osia.

Olen kiivennyt samalle mäelle järvenselkää katselemaan jo monta vuosikymmentä. Paikkojen muodonmuutokset pukeutuvat ja riisuutuvat ympärilläni kiihtyvään tahtiin, mutta aika onkin oudon sama. Voisin olla vielä lapsi, tai jo vanhus. Samalla tulin tarttuneeksi yhä useampaan valoa heijastavaan materiaaliin: peiliin, alumiiniin, lehtimetalliin, helmiäiseen ennen kuin ensimmäistäkään siveltimenvetoa oli maalattu. Ohjenuorana valon laadusta olen ajatellut Hildegard Bingeniläisen määritelmää rukouselämästä valoisana läsnäolona: ”valoisampi kuin pilvi jonka läpi aurinko paistaa”.

Pysyväksi uskomani maisema on muuttunut. Muuttuvaksi kuvittelemani aika on abstrahoitunut paikallaan pysyviksi tasoiksi. Paiskaudun selkä edellä tulevaisuuteen. Yhtä vääjäämättömästi kuin lähtöpiste etääntyy, olen siinä kiinni kuin napanuorassa.

Tuli ajankohtaiseksi maalata syksy. Sen runsaus ja ylenpalttisuus, joka vaihtuu pimeäksi ja paljaudeksi ja lämpimäksi peitoksi. Lumen alta kuoriutuu uusi.

Kristiina Uusitalo, Sorbus1, 2009

Lisätietoja taiteilijasta