Joakim Sederholm

Ehkä suomenruotsalaisuudestani johtuen minulla on jo kauan ollut mielenkiintoa asioihin kuten:

- yksilön ja ryhmittymien suhde, ”kokonaisuudet” - vapaaehtoiset ja pakotetut

- rajat, joita ihmiset asettavat sekä itselleen että toistensa välille

- tunteet, joita näiden rajojen ylittäminen aiheuttaa

Tämä ”perusteema” on pelottavan ajankohtainen tämän päivän neonationalistisessa ajan hengessä. Milloin minun puolustaessani sitä mitä olen tai olen ollut, muuttuu uhaksi sille, mitä sinä olet tai olet ollut? Miksi haluamme tulla, mitä tämä muutos vaatisi?

Mitä tiedämme siitä mitä jonkun ”rajan” tai ”kalvon” toisella puolella on? Onko eduksi tietää? Jos on, niin paljonko ja milloin?

Miltä etäisyydeltä ja mistä näkökulmasta rajat voisivat kadota ilman että moninaisuus häviäisi? Voisimmeko olla kuin kaasuja rajattomassa avaruudessa?

Ehkä vain todellisen taideteoksen edessä voimme olla ”vain” ihminen, riittävä ilman rajoja. Kehonkieli, kasvon ilme on universaali. Mutta riittääkö se vai tarvitsemmeko sydämemme kielen, äidin- tai isänkielen, ollaksemme kotona?

Ymmärrätkö sinä sydämeni kieltä?