Virpi Kanto

Muovailen veistokset ensin savesta, otan kipsimuotin ja valan betoniin. Betonivalu ei ole tekninen toteutus vaan yllätyksellinen ja luova prosessi.

Veistoksia tehdessäni ei ole hyvää, ei pahaa, rumaa tai kaunista. Muoto on ruokaani. Ilman sitä on kaaos.
Kaunis on sana, kauniin sisältö on muovailuprosessin aikana kohdattu ele, kumarrus, jolla kehotetaan jatkamaan matkaa.
Matkan voi aloittaa vaikka sanalla nöyryys. Matkan edetessä visuaalisesti assosioiden syntyy merkityksiä. Veistoksen `sielu´ muuttuu tutuksi.
Maailmankaikkeus ja mielemme ovat laajoja ja tuntemattomia. Taiteen tekeminen on matkustamista tässä äärettömyydessä.

Virpi Kanto: Hiljainen kaiku, 2011. Kuva: Jussi Tiainen