Marko Suomi
Teoksiani yhdistää luonnontieteellinen aihemaailma. Risteytän näyttelyssäni luonnontieteellisen museon ja taidenäyttelyn. Teoksillani pyrin ottamaan kantaa luonnon puolesta. Teokseni ovat pääosin matalligrafiikan tekniikalla toteutettuja. Lisäksi useissa teoksissa on materiaalina itse käsintehty paperi. Metalligrafiikan tekniikoista käytän viivasyövytystä, kuivaneulaa, akvatintaa, reliefisyövytystä ja chine colléta. Minua on aina kiehtonut luonto ja elämän monimuotoisuus. Luonnosta olen löytänyt kaikkein koskettavimmat esteettiset kokemukset. Kuvataideakatemiassa opiskellessani tein opintomatkan Amazonasin sademetsään kelluvalle tutkimusasemalle. Lisäksi kävin Masai Maran luonnopuistossa safarilla ja Kaakkois-Aasialaisessa sademetsässä. Nämä matkat ovat vaikuttaneet minuun paljon enemmän kuin lukuisat matkani eri maiden kaupunkeihin tai yksikään ihmisen rakentama nähtävyys. Myös kotimaan luonto, ja jopa lähiympäristön luonto, sykähdyttää monta kertaa päivässä. Eläimissä, kuten esimerkiksi linnuissa ja hyönteisissä, on uskomaton värien kirjo. Aina kuitenkin värit ovat sopusoinnussa keskenään, eikä eläimissä ole värien suhteen mauttomuutta. Toteutan myös omassa elämässäni taiteen ja luonnon risteytystä. Olen viimeaikoina käyttänyt teoksissani myös videota ja installaatioita. Olen tehnyt viime vuosina myös ympäristöaiheisia installaatioita, joissa olen käyttänyt eläviä eläimiä osana teoksia. Eläimiä olen kuitenkin käyttänyt eläinten ehdoilla yrittäen järjestää niille alkuperäistä paremmat olot. Kerään kasveja pihalleni, puutarhaani ja kodin ikkunoille. Kasvatan valtavan monipuolista hyötykasvitarhaa. Pidän suomalaisia maatiaiskotieläimiä omavaraiseen ruuantuotantoon. Samalla ne hoitavat pihapiirini vanhaa kulttuurimaisemaa umpeenkasvulta. Tavallaan käytän eläimiä pensselinä ja maalaan maisemaa sellaiseksi, jossa silmä lepää.
- kuva tulossa - |