Yhteystiedot

Villa Roosa
Käkelänraitti 4
16300 Orimattila
0400-757 607

posti(at)villaroosa.fi

Liity postituslistalle

Sähköpostiosoite

Hae sivuilta


Kevätnäyttely 2010

Leena Juvonen

Näyttelytöideni lähtökohtana on kuukauden residenssi Kiinassa. Maaliskuun 2008 työskentelin FuLe - projektissa Fuping Pottery Art Villagessa. Merkityksellisimmät kokemukseni liittyivät paikallisiin ihmisiin, seuraten tavallisten ihmisten erilaista elämää, miten he tekevät työtään, syövät tai viettävät aikaansa yhdessä. Kiinan kulttuurin vuorovaikutuksessa aloin käyttää pelkistystä vaativia lasitteita ja rautapitoisia massoja, joiden innostamana olen jatkanut puu-uunipolttoja Suomessa.

Kiinassa aloittamani teeman vaikutteena olivat perinteiset käyttöesineet mm. keraamiset niskatyynyt. Vanhojen kulttuurien esineissä on kiehtovaa kauneutta, vaikka ei aina osaisikaan päätellä mihin käyttöön ne on tarkoitettu. Kipsimuottien avulla olen antanut niille uusia merkityksiä omasta kokemuspiiristäni, siirtämällä niiden ajatuksellisen sisällön muotoihin, joita olen löytänyt ympäristöstä. Etsin jotain ihmisen jälkeensä jättämää, jonka pinta on kulunut luonnon, kuten sateen tai ruosteen vaikutuksesta. Puu-poltto kiehtoo minua ilmaisuvälineenä, jossa liekki ja tuhka saavat aikaan patinan käden tai työvälineen koskematta.

Kuitenkin työni sisältö on kuvissa. Siirtokuvatekniikalla olen vedostanut esineiden pintoihin kuvia Aasialaisista kasvoista, joiden kautta olen kuvannut ihmisten välisiä yhteyksiä ja tapaa viestiä. Kun en ymmärtänyt Kiinan kieltä, ilmeiden ja eleiden merkitys korostui yrittäessäni kommunikoida ihmisten kanssa. Kiinassa jokaisella tuntui olevan tarkoin määritelty oma paikkansa ja tehtävänsä. Sen seuraaminen herätti monenlaisia tunteita yhteisön ja yksilön vuorovaikutuksesta. Kulttuureista johtuvat erilaiset merkitykset ja odotukset kuvastuivat kasvoista. Yhtälailla työni ilmentävät katsetta eri kulttuureihin ja aikaan.

 

 

juvonenunennakijanet.jpg

 

takaisin