Yhteystiedot

Villa Roosa
Käkelänraitti 4
16300 Orimattila
0400-757 607

posti(at)villaroosa.fi

Liity postituslistalle

Hae sivuilta

Share |

Villa Roosa - vanha huopatossutehdas

lammikkonetpieni.jpg



Villa Roosa kesällä 2008

M. Verran Huopa Oy

Huopatossutehtaan perustaja Mikko Verta aloitti uransa Kirvun huopatehtaassa juoksupoikana 1915. Tehtaan tuotanto oli suurimmillaan 1920-1930 lukujen vaiheilla, jolloin työntekijöitä oli 150-200 ja vuodessa valmistettiin n. 140 000 paria huopikkaita.

1930-luvun alkupuolen lamakausi iski myös mikko_verta.jpgKirvun Huopatehtaan toimintaan. Tehdas joutui vähentämään tuotantoaan ja jopa seisomaan kokonaan muutamien vuosien aikana. Tästä sysäyksen saaneina muutamat ammattiopin saaneet henkilöt lähtivät eri puolille Kirvun pitäjää perustamaan omia yrityksiä.

Myös Mikko Verta perusti Tietävälän kylään oman huopatehtaan. Alussa työskenneltiin lähinnä oman perheen voimin, mutta toiminta laajeni vähitellen niin, että työntekijämäärä nousi 12-15 henkeen.
Näin toiminta jatkui vuoden 1940 maaliskuuhun saakka, jolloin talvisodan rauhanteon jälkeen Kirvu luovutettiin ”naapurin” omistukseen ja alkoi evakkotaival, silloinkin jo monien mutkien kautta Orimattilaan.

Karjalan takaisin valtauksen jälkeen päästiin keväällä 1942 palaamaan Kirvuun, missä osittain säilyneissä rakennuksissa päästiin kunnostustöiden jälkeen aloittamaan työt jo saman vuoden lopulla. Tosin toimittiin paljon puutteellisemmissa oloissa kuin aiemmin. Sota-aikana kaikesta tavarasta oli puute - villaa ei saanut ostettua raaka-aineeksi ulkomailta eikä kotimaastakaan, sillä lähes kaikki tarvittiin armeijan käyttöön. Tänä aikana työskentely olikin pääasiassa asiakastyötä ja armeijan tilausten tekoa. Mutta vuoden 1944 juhannusviikolla tuli toinen lähtö Karjalasta ja sen jälkeen alkoi uuden kotipaikan haku.

Vuonna 1945 hankittiin tehtaalle uusi sijoituspaikka Orimattilan Käkelästä ja samana syksynä työt alkoivat vaatimattomassa, tilapäiseksi rakennetussa tehdasrakennuksessa. Työtilat jäivät nopeasti pieniksi ja muutaman vuoden kuluttua 1951 valmistui uusi, valkoiseksi rapattu tehdasrakennus ”M. Verran Huopa Oy”, pyrkimyksenä tehtaan jatkuva kehittyminen ja laajentuminen.


mverranhuopaoy.jpg

Toiminta olikin menestyksekästä; mm. suurmessuilla Helsingissä 1955 M. Verran Huopa Oy:n tuotteet saivat kultamitalin.
Lahden MM-kisoissa 1978 saivat sekä presidentti Kekkonen että Ruotsin kuningaspari lahjana villaresorein varustetut Verran huopa Oy:n huopikkaat.

tehtaanvakea.jpg

Mikko Verta toimi tehtaan johdossa vuoteen 1968 asti ja hänen jälkeensä 1975 saakka toimitusjohtajana oli Arvo Munukka sekä siitä eteenpäin Erkki Lario, kunnes 1980 -luvun lopulla leudot talvet vähitellen lopettivat tehtaan toiminnan.

Lähteet:
Munukan ja Mikkolan perheiden tehtaan toiminnasta kertovat kuva-albumit

----

Hiljentynyt huopatossutehdas siirtyi tekstiilitaiteilja Maisa Kaarnan ja hänen puolisonsa Jorma Kaarnan omistukseen vuonna 1991. He muuttivat rakennuksen asuin- ja näyttelykäyttöön. Rakennus sai uuden nimen ”Villa-Roosa”, jonka villa –sana viittasi huopatossujen valmistusmateriaaliin. Maisa Kaarnan aiemmin Käkelän Sipilässä 13 vuoden ajan järjestämät tasokkaat tekstiilitaiteen kesänäyttelyt jatkuivat Villa-Roosassa vuosina 1994-2007.

Villa Roosan omistaja vaihtui jälleen loppuvuodesta 2007 ja näyttelytoiminta on jatkunut keskeytyksettä. Uusien toimijoiden myötä kesänäyttelyissä on tekstiilitaiteen lisäksi edustettuna myös muut nykytaiteen eri muodot.
Näyttelytilat ovat laajentuneet huomattavasti rakennuksen toiseen kerrokseen sekä ullakolle. ”Tehtaanpuistossa” on myös näyttelykohtaisesti esillä veistoksia ja installaatioita. Piharakennukseen kesällä 2011 avattu Kino Käkelä esittelee videotaidetta.

Tehdashistoriasta viestivät vielä näyttelytilojen yhteydessä sijaitsevan myymälän katossa säilytetty voimapyörä sekä villan kuljetukseen käytetyt puulaatikot.
Lisäksi myymälästä löytyy yhä hupeneva määrä pieneen jalkaan sopivia huopatossuja.

huopikkaat_ikkunalla.jpg