Share |

Anne Meskanen-Barman

Muodonmuutoksia ja rajatiloja


Kuvanveistäjä Anne Meskanen-Barmanin (s. 1966) luovan työn juuret ovat osittain teatterissa. Jo lapsuudesta alkanut harrastus vei hänet nuorisoteatteriin ja Valkeakosken kaupunginteatteriin, ja hakipa hän Tampereelle ja Lahteen opiskelemaan teatteria ennen kuin päätyi kuvataiteilijan uralle. Hän itsekin totesi, kun haastattelin häntä noin vuosi sitten: ”Teatteri on ollut tässä tärkeä, työni ovat usein lavastuksenomaisia, näyttämöllisiä… kyllä se tulee sieltä.”
Teatterista poikkeavaa on tietenkin tapa, jolla Meskanen-Barman installoi veistoksiaan. Ei ole näyttämön, rampin ja katsomon rajalinjoja, ei varsinaista optimaalista tarkastelusuuntaa. Useinhan taiteilijoita kehutaan siitä, että he ”ottavat tilan hyvin haltuun” – Meskanen-Barman tekee epäilemättä senkin mutta myös vähän enemmän. Hänen veistoksensa tulevat tilaan tai lähtevät sieltä: katsojan mielikuvitus ei pysähdy rakenteellisiin esteisiin, seiniin, nurkkiin tai kattoon. Meskanen-Barman on muutenkin rajoja kaihtava tai niillä leikittelevä taiteilija. Yksi hänen metodeistaan on elollisen ja elottoman risteyttäminen – ja nyttemmin myös erilajisten elollisten risteyttäminen, siksi hänen toisinaan varsin absurdi ja surreaalinen kuvamaailmansa saattaa joissain katsojissa herättää jopa torjuntaa: eihän näin ole oikeasti, ei näin saa olla. Olemme siis jo alitajunnan alueella tai siinä logiikassa, jota unen tai unen ja valveen rajatila tuottaa. Juuri tällaisia jakolinjoja Meskanen-Barman tuottaa töidensä herättämillä kaksoismerkityksillä, jotka haarukoivat elämän suuria kysymyksiä dialektisten vastaparien kautta: huumori–kauhu, syntymä–kuolema, ruma–kaunis, tosi–epätosi…
Toisaalta Meskanen-Barman on myös selkeästi humoristi. Koska hänen työnsä koostuvat useimmiten hybrideistä, muodonmuutoksista ja rajatiloista, ne lähestyvät samalla myös huumorin ydintä. Huumori syntyy havaitessamme toisiinsa sopimattomia elementtejä, kun taiteilijan törmäyttämien erilaisten ideoiden välille syntyy yllättävä ja odottamaton yhteys. Yllättävä käänne tai asioiden nurinkurinen suhde toisiinsa voi huvittaa tai laukaista nauruksi ratkeavan ilon, mutta outo tilanne voi johtaa myös hämmennykseen, ja torjuntaan. Tässä lienee Meskanen-Barmanin suuri dialektinen vastapari, jonka liikkeessä me kaikki oikeastaan elämme, jos uskallamme tunnistaa ja tunnustaa sen.
Meskanen-Barmanin veistokset houkuttelevat katsojat mielikuvaharjoitukseen, jossa voimme olla vähemmän tietoisesti läsnä ja siten ehkä vähän paradoksaalisesti enemmän oikeita ihmisiä.

Otso Kantokorpi

meskanen-barmanuimarinet.jpg

Anne Meskanen-Barman: Uimari 2, kuva Pekka Barman