Share |

Tiina Pyykkinen

“... Näemme joko ikkunaruutuun tarttuneen pölyn tai sen takana olevan maiseman, mutta emme milloinkaan itse ikkunaruutua.”

(Weil, Simone 1976. Painovoima ja armo, Keuruu (176)

Havainnon mahdottomuus kiehtoo minua.

Hetkelliset näkymät teoksissani rakentuvat peilimäisen maalauspinnan, valon ja liikkeen kautta. 

Kiiltävät maalauspinnat kopioivat ympäristöään, tehden itse esityspaikasta aiheen maalattujen kuva-aiheiden rinnalle.

Valon määrä, tilan arkkitetuuri sekä tilaan sijoitellut esineet vaikuttavat näkymään. Katsojan vaihtaessa kuvakulmaa kokonaiskuva maalauksista muuttuu.

Valo ei ainoastaan mahdollista havaintoa, vaan paljastaa myös värin suhteellisuuden. Päätelmä keltaisesta horjuu maaliaineen yllättäen muuttuessa vihertävästä violetiksi ja edelleen takaisin keltaiseksi. Valon paetessa katoavat myös värihunnut ja jäljelle jää näkymä tummanpuhuvista seinäpinnoista.

Jokainen paikka ja aika luovat tarinaan oman muuntuvan sivujuonensa, jonka väliaikaisuus tallentuu muistoksi.

---------------

Tiina Pyykkinen on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemian maalauksen osastolta viime syksynä.

Pyykkisen viimeisin yksityisnäyttely oli Taidemaalariliiton galleriassa, Helsingissä keväällä 2015 ja hän on ollut mukana muun muassa Mäntän kuvataideviikoilla kesällä 2013. Pyykkisen teoksia kuuluu muun muassa Valtion, Saastamoisen säätiön, Jenny ja Antti Wihurin sekä Paulon säätiön kokoelmiin.


tiinapyykkinenpaintpeelnet.jpg